sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Työttömyyskatsaus 3/2017 osa 1

Työttömiä vihaavan hallituksen vuoksi kolme suurinta haastetta työttömille tänään ovat osallistumistulo, osallistumistulo ja osallistumistulo.

Tämä osallistumistuloehdotushan tehtiin jo helmikuussa, ja oli tarkoitus kirjoittaa siitä ihan oma juttunsa, mutta muiden harmien lomassa en sitä ehtinyt. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

”HEIKKI HIILAMON johtama työryhmä esitti helmikuussa julkistetussa raportissaan pitkäaikaistyöttömille tarkoitettua, työmarkkinatuen korvaavaa osallistumistuloa. Sitä saadakseen työttömien pitäisi osallistua kuntouttavaan, yhteiskunnallisesti hyödylliseen toimintaan.

Osallistumispakko voi loukata perusoikeuksia tai olla kansalaisten tasavertaisen kohtelun vastaista. Jos oikeus perustoimeentuloon on ansaittava luopumalla itsemääräämisoikeudesta, osallistumistulosta tulee köyhien alistamisen ja kontrollin väline. Vapaaehtoistoimintakin muuttuu itsensä irvikuvaksi.

Osallistumistuloon liittyvä julkinen kontrolli ja raportointivelvollisuus ulottuisivat asioihin, jotka kuuluvat muilla kansalaisilla yksityisyyden piiriin. Osallistumistuloa saavien pitäisi raportoida toimeentulon leikkaamisen uhalla viranomaisille esimerkiksi siitä, mikä järjestö tai kansalaisopiston kurssi heitä kiinnostaa. Tämä valjastaisi sosiaalityöntekijät alan etiikan vastaiseen asiakkaiden kontrollointiin.

Osallistumistulo ei takaa pääsyä työmarkkinoille, ja sen lupaaminen olisi luottamuksellisessa asiakassuhteessa epäeettistä.

ERIARVOISUUTTA ei voida vähentää kustannusneutraalisti. Etuuksiin ja palveluihin tehtyjen leikkausten kautta työttömät ovat jo osallistuneet säästötalkoisiin suuremmalla osuudella kuin hyväosaiset.

Osallistumistulon yhteiskunnallista arvopohjaa mitataan kysymällä, voisiko osallistumisvelvoitteen kohdistaa samoilla ehdoilla muillekin kuin pitkäaikaistyöttömille.”

Näin kirjoittivat 11.3.2017 Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla Jyväskylän yliopiston sosiaalityön professorit Aila-Leena Mathiés ja Kati Närhi.

Osallistumistulokiihkossaan poliitikot ja heidän asettamansa tutkijaryhmä ovat myös, ehkä vahingossa, purkaneet pitkään toistamansa myytin siitä, että kaikki työttömät voisivat työllistyä avoimille työmarkkinoille, jos vain eivät olisi niin laiskoja sohvallamakaajia. Nyt jopa Työteekin johtaja (Tiina)  ”Leppäniemi arvioi, että työmarkkinat ovat muuttuneet jo niin paljon, että monelle pitkäaikaistyöttömälle sieltä ei työtä löydy. Se ei Leppäniemen mukaan ole työttömän oma vika, työmarkkinoilla ei vain ole valmiuksia ottaa heitä vastaan.” (Yle Uutiset 230.3.2017)

Kylläpä hän minun kuntouttavan työtoiminnan aikoina oli kovasti syyllistämässä työttömiä työttömyydestään, kummasti on ääni muuttunut kellossa. 

Passiiviosallistumistulo määritellään nykyisen toimeentulotuen suuruiseksi, n 485,50 €/kk ja aktiiviosallistumistulon kohdalla käytetään aina summaa ”noin 700 €/kk. Kukaan ei viitsi mainita sitä, että ensinmainittu summa on veroton, mutta toinen verollinen eli n. 520 €/kk. Silloin se on vain 35 € suurempi kuin passiivituki. 

”Suomeen suunnitellun perustulon rinnalle tarvittaisiin osallistumistulo. Tämä olisi uusi etuus, joka korvaisi työmarkkinatuen pitkäaikaistyöttömillä. Sen taso olisi sama, mutta sen saantiehdot olisivat lievemmät ja enemmän tapauskohtaiseen harkintaan perustuvat kuin työmarkkinatuessa. Se olisi enemmän toimeentulotuen tyyppinen.”

Näin sanoi hallituksen asettaman työryhmän tutkijatohtori Pasi Moisio (THL) Kansalaisareenassa 9.3.2017.

Tässä on ääneen lausuttu se, mitä eniten pelkään: että osallistumistulo todella olisi saantiehdoiltaan toimeentulotuen kaltainen. Nykyisinhän pelkkää työmarkkinatukea saava työtön saa asua joko omistus- tai vuokra-asunnossa, saa saada pankkitilille rahalahjan, palkinnon, pienen perinnön tai vakuutuskorvauksen ilman, että menettää euroakaan tuestaan. Toimeentulotukea saavan tilille ei saa ilmestyä senttiäkään ilman, että se vähentää tukea, eli on käytännössä plus miinus nolla.

Moisio mainitsee myös, että osallistumistulo tulisi perustulon rinnalle. Siis mitä? Perustulo uusille työttömille, ja sitten kun lipsahtaa "pitkäaikaisen" puolelle, eli yli vuoden, työtön pudotettaisiin osallistumistulolle? Eihän silloin mistään perustulosta edes olisi kyse, miksi käyttää moista nimeä?

Ja jos tässä suunnitelmassa ei ole mitään järkeä, niin sen rinnalla yhtäaikaa mutta eri paikassa on edelleen menossa työttömien aktiivimallin suunnittelu. Sehän on jo lähes päätetty ottaa käyttöön ensi vuoden alussa, ja siitä piti päättää ensi kuussa hallituksen puoliväliriihessä, mutta siitäkin on tulossa farssi, josta taidan kertoa vasta seuraavassa osassa. Tässä kuitenkin linkki hyvään tekstiin aiheesta:

http://www.talouselama.fi/uutiset/tyottomien-aktivoinnista-tulossa-suuri-farssi-itsenainen-tyonhaku-voi-johtaa-karenssiin-6635541


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti