Kirjan päähenkilö on Becky Sharp, jonka kirjoittaja kuvailee pyrkyriksi, naiseksi joka kieroilulla ja valheilla haluaa kohota syntyperäänsä ylemmäs. Kirja kyllä kuvailee hyvin aikansa (ja varmaan osittain nykyistäkin) englantilaista luokkayhteiskuntaa, jossa ihminen oli tuomittu pysymään siinä luokassa, johon oli syntynyt, ja muun tavoittelua pidettiin halveksittavana. Kirja on julkaistu 1847, mutta sen tapahtumat sijoittuvat 1800-luvun toiselle ja kolmannelle vuosikymmenelle; kirjassa mainitaan mm. Waterloon taistelu vuodelta 1915.
Seuraava lainaus on paitsi hyvä esimerkki kirjan koukeroisesta kielestä, niin ajan tavan mukaisesta suhtautumisesta ihmiseen heidän varakkuutensa mukaan:
”Turhuuden turuilla ihmiset aivan luonnostaan kiintyvät rikkaisiin henkilöihin. Jos kaikkein vaatimattomimmatkin ihmiset ovat taipuvaisia katselemaan rikkautta jokseenkin ystävällisin silmin (en näet usko kenenkään Britannian kansaan kuuluvan yksilön sanovan, ettei rikkaudessa olisi jotain kunnioitusta herättävää ja miellyttävää hänen silmissään tai ettei hän, kuulleessaan pöytänaapurinsa omistavan puoli miljoonaa, katselisi häntä varsin kiinnostuneesti – jos siis köyhät katselevat rahaa suopeasti, niin kuinka sitten vanhat maailmanmiehet eivät katselisi sitä hyvin silmin ja vielä paljon innokkaammin! Heidän luontainen taipumuksensahan jo panee heidät suhtautumaan ystävällisesti rahaan. Heissä herää aivan välittömästi ystävällisiä ja kohteliaita tunteita rahan mieltäkiinnittäviä omistajia kohtaan. Tunnen muutamia kunnianarvoisia henkilöitä, joilla ei mielestään ole oikeutta antautua ystävällisiin väleihin kenenkään muun kanssa kuin sellaisen, jolla on tietyt tulot tai yhteiskunnallinen asema. He päästävät tunteensa valloilleen vain sopivissa tiloissa. Yksi todistus tästä on se, että enimmät Osbornen perheen jäsenet, jotka näet eivät olleet viiteentoista vuoteen voineet ruveta sydämellisiin väleihin Amelia Sedleyn kanssa, mielistyivät yhden ainoan illan kuluessa neiti Swartziin niin kiihkeästi kuin kaikkein romanttisin ensinäkemän ystävyyden kannattaja suinkin saattoi toivoa.”
Kirjassa on muutamia hassunkurisia arvonimiä, kuten kreivitär von Butterbrod, Pumpernickelin perintöprinssi ja Humbourg-Schlippenschoppenin prinsessa sekä muutamia muita; kuvastavat hyvin kirjoittajan mielikuvitusta.
Kirjassa on noin 700 sivua, ja menihän sen lukemiseen aikaa, pari kertaa täytyi lainakin uusia kun en jaksa kovin paljon yhteen menoon lukea. Klassikkoromaaneista kiinnostuneille voin suositella; oli kuitenkin yllättävän helppolukuista tekstiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti