Margaret Atwood: Noidan sikiö

Noidan sikiö (Hag-seed, The Tempest Revisited, 2016, suomeksi 2019) on Margaret Atwoodin Testamentit-kirjaa edeltävä teos, siis tällä hetkellä toiseksi viimeinen. Se on osa Hogarth Shakespeare -projektia, Hogarth Press -kustantamon tukemaa ohjelmaa, jonka tarkoituksena oli kirjoittaa uudelleen William Shakespearen tunnetuinpia näytelmiä. Teoksia on julkaistu seitsemän ja ne kaikki on myös suomennettu (ja löytyvät ainakin Ratamo-kirjastoista).

Felix Phillips on ollut vuosia kuvitteellisen kanadalaiskaupungin Makeshiwegin teatterifestivaalin taiteellinen johtaja. Muutamia vuosia aiemmin hänen vaimonsa on kuollut synnytykseen ja tytär Miranda kolmevuotiaana aivokalvontulehdukseen, ja kun teatterifestivaalin talousjohtaja Anthony (Tony) Price sitten antaa Felixille potkut juuri ennen Myrskyn ensi-iltaa, tämä vetäytyy katkeroituneena syrjäiseen ja rähjäiseen mökkiin maaseudulla.

Jonkin ajan kuluttua Felix huomaa lehdessä ilmoituksen, jossa etsitään kirjallisten taitojen opettajaa läheiseen Fletcherin vankilaan; Felix hakee paikkaa, saa sen ja saa vankilan johdon vakuutettua, että paras tapa opettaa vangeille kirjallisia taitoja on laittaa heidät harjoittelemaan ja esittämään näytelmiä, ja nimenomaan Shakespearen näytelmiä.

Kahdentoista vuoden kuluttua Felix kuulee, että hänelle potkut antanut Tony (nyt kulttuuriministeri) ja oikeusministeri Sal O´Nally ovat tulossa vankilaan katsomaan näytelmää ja toteamaan, että tällainen näytelmien harjoitteleminen ja esittäminen on turhaa rahan haaskausta. Felix päättää valita näytelmäksi Myrskyn.

Vankilanäytelmät on toteutettu aiemminkin niin, että ne on kuvattu kohtauksittain ja editoitu ennemminkin elokuvaksi kuin näytelmäksi, joka on sitten esitetty vangeille ja vankilan henkilökunnalle. Näin nytkin. Kun Tony, Sal ja pari muuta vierasta tulevat vankilaan katsomaan näytelmää, heidät ohjataan eri huoneeseen kuin muut katsojat, ja seuraavat tapahtumat todennäköisesti jäljittelevät alkuperäistä Myrskyä. Koska en sitä ole nähnyt, enkä oikein ymmärtänyt sen juonta kirjan pohjalta enkä muutaman YouTubesta(* katsomani lyhennelmänkään perusteella, niin jätän sen kertomatta. 

Jos kirjasta joskus tehtäisiin elokuva, se varmasti selkeyttäisi asiaa, mutta sen suuntaisia suunnitelmia ei taida olla. Kirja ei kuitenkaan ollut huono, sen jaksoi lukea hyvin. Ja harvinaista Atwoodia; kirja ei sijoittunut historiaan eikä epämääräiseen tulevaisuusdystopiaan kuten useimmat muut hänen teoksensa.

*)Hakusanoilla "the tempest shakespeare" YouTubesta löytyy vaikka kuinka monta osumaa: on animaatioita, näytelmiä, elokuvia, äänikirjoja...ehkä selkein, jonka löysin, on 25-minuuttinen animaatio [Shakespeare: The Animated Tales] The Tempest (https://www.youtube.com/watch?v=kAZKIpWGN_Q).

Työttömyyskatsaus 2/2022

Sosiaali- ja terveysministerin mielestä taloudellisia kannustimia suurempi este työllistymiselle ovat esimerkiksi pitkäaikaistyöttömien työkyvyn ongelmat (Helsingin Sanomat 12.2.2022)

”Meillä on pitkäaikaistyöttömyys ollut pitkään korkealla tasolla. Pitäisi mennä katsomaan, mitkä ovat yksilötasolla niitä todellisia työllistymisen esteitä. Syitä on toki monia, mutta siellä korostuu työkykyyn liittyvät ongelmat. Ja toki siellä näkyy myös ulosotossa olevien ja ylivelkaantuneiden kannustinongelmat. Ne eivät ratkea työttömyysturvan leikkauksilla.”

Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkinen (vas.) viittaa esimerkiksi taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön OECD:n näkemykseen, jonka mukaan sosiaalietuuksien tason sijaan keskeisiä syitä työttömyyteen Suomessa ovat työttömien terveysongelmat – erityisesti mielenterveyden ongelmat – ja sopivien työmahdollisuuksien puute. Sarkkinen ei silti kiistä, että taloudelliset kannustimetkin voivat vaikuttaa työllistymiseen.

”Mutta niin kauan kun meillä on hyvinvointivaltio ja sosiaaliturvajärjestelmä, niin aina on jonkinlaisia kannustinloukkuja jossain kohdin. Siksi meidän pitäisi minusta keskittyä muuhunkin kuin vain tähän yhteen asiaan, joka ei välttämättä ole edes merkittävin osa työllisyyspolitiikkaa.”

Työllistymiseen vaikuttaa eniten työpaikkojen puute. Piste. Ja ainakin minun ja ehkä monen muunkin kohdalla tunnustamattomat terveysongelmat; minun väsymykseni halutaan toistuvasti diagnosoida masennukseksi, mutta koska kieltäydyn syömästä masennuslääkkeitä, mitään työkykyongelmaa ei ole!

Hämeen ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelija Tuovi Hakola on tehnyt (ilmeisesti hyväksytyn) opinnäytetyön kuntouttavasta työtoiminnasta. Eniten ja ensimmäiseksi minua todella ihmetyttää, että HAMK on hyväksynyt opinnäytetyöksi tekeleen, jossa on haastateltu vain viittä henkilöä. Viittä! Hämeenlinna ei kuitenkaan ole ihan mikään pikkukaupunki, ja aivan varmasti siellä on kuntouttavassa työtoiminnassakin moninkertainen määrä työttämiä.

Kohdassa 3.3. Aineistonhankinta lukee mm. "ennen haastatteluita opinnäytetyön tekijä lähetti yhteistyöhenkilölle saatekirjeen". Ja kukahan tämä yhteistyöhenkilö mahtoi olla, sitä ei mainita. Todennäköisesti joku kuntouttavan työtoiminnan ohjaaja, joka tiesi jo valmiiksi, kuka suhtautuu kuntouttavaan positiivisesti ja kuka negatiivisesti, ja ehdotti haastatteluun vain näitä positiivia. Entäs se yksi, joka ensin suostui, mutta keskeytti sitten osallistumisensa tutkimukseen? Oliko hänellä mahdollisesti vääriä mielipiteitä ja painostiko joku hänet keskeyttämään? Ainakin Vammalan Työteekissä tämä olisi ollut täysin mahdollista, mitään negatiivista ei olisi ollut hyväksyttävää kertoa ulkopuolisille.

"Jokainen kuntouttavan työtoiminnan asiakas koki kuntouttavan työtoiminnan oikeaksi paikaksi itselleen, vaikka asiakkaat hakeutuivat jokainen eri tahoiltaan" ja "asiakkaiden kokemukset kuntouttavasta työtoiminnasta olivat pääasiassa positiivisia ja rakentavia, lukuun ottamatta muutamaa negatiivista kokemusta".

Positiivisia kokemuksia korostetaan, negatiivisten mainitaan liittyvän ympäristön rakenteisiin ja työvälineisiin, sekä tiloihin, joiden koettiin olevan ahtaat ja epäkäytännölliset ryhmätoimintoihin.

Hämmästyttävän paljon puhutaan "ryhmistä", "ryhmäytymisestä" ja mainitaan myös "isot retket" (s.20), joten ainakin minusta tuntuu, etteivät nämä haastateltavat ole lainkaan olleet sellaisessa kuntouttavassa työtoiminnassa kuin minä ja tuhannet muut, siis jossain työpajalla, jossa pakotetaan tekemään alihankitöitä yrityksille ja käsitöitä myytäväksi, vaan jossain keskustelukerhossa. Ja mistään ryhmäytymisestä olisi ainakin Työteekin tapauksessa turha puhua; yksi ohjaaja jopa kielsi keskustelun, koska se hidasti liikaa "työtä".

Myöhemmin löytyi myös toinen opinnnäytetyö, jossa oli käytetty vain viittä haastateltavaa, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta vuodelta 2020, ViaDia Mikkelin tilaustyö.

Toisin kuin HAMKin opinnäytetyössä, joka esitteli kuntouttavan työtoiminnan vain positiivisessa valossa, tässä sentään kerrottiin rehellisesti, kuinka "81 % kunnista ilmoitti yleisimmäksi vaihtoehdoksi asiakkaan siirtymisen uudelle kuntouttavan työtoiminnan jaksolle ja vain 3 % työllistyi". Ja todettiin myös, että "haasteena on usein asiakkaalle sopivan työpaikan löytyminen kuntouttavan työtoiminnan jälkeen, näin ollen saavutetut kuntoutumistulokset voidaan menettää nopeasti." Nauraisin, ellei tämä oikeasti olisi todella surullista.

"Kaikki haastateltavat kokivat kuntouttavaan työtoimintaan osallistumisen mielekkäänä." Paitsi yksi, joka "koki ilmapiirin huonoksi ja kuvasi ViaDialla olevan pieniä ryhmittymiä ja selän takana puhumista". Mahdollista on, että mielekkäänä pitämiseen vaikutti se, että ViaDiasta sai ilmaiseksi ruokaa, jopa kotiinvietäväksi. Näinhän ei ole kaikissa paikoissa, Työteekissä ei saanut mitään ilmaiseksi, kahvista täytyi maksaa ja jos halusi maitoa kahviin, se maksoi ainakin tuplasti. Sokeria ei saanut rahallakaan; jos sitä halusi, se piti itse tuoda.

Työllisyyden kuntakokeilun helmikuun uutiskirjeessä kiinnitti huomiota seuraava kohta:

"Etsitkö työtä? Oletko 55-64 vuotias ja aloittanut juuri työn tai ollut pitkään jo työttömänä?

Työsuhteen ajaksi voit saada valmentajan, joka auttaa ja tukee työssä. Valmennus sisältää 15 tapaamista työpaikalla. Valmennus kestää 4-6 kuukautta. Valmennus toteutetaan osana Kelan 55-64 –vuotiaiden työttömien kuntoutuksen kehittämisprojektia. Valmentajina toimivat Eezy Työllisyyspalvelut sekä KK-Verve Oy."

Siis jos 55-64 -vuotias on löytänyt työpaikan ja aloittanut siellä, hän voisi saada valmentajan, joka kävisi siellä työpaikalla 15 kertaa? Miksi ihmeessä? En minä ainakaan mitään valmentajaa tarvisisi, jos olisin saanut työpaikan.

25.2.2022 sitten lopultakin väsymystyöryhmään osallistunut lääkäri soitti. Mitään muuta ei selvinnyt, mutta lähettävät Kelaan B-lausunnon kuntoutushakemusta varten (TULES-kuntoutus), ja samalla lausunnolla voisin hakea Kelan työllistymistä edistävään ammatilliseen kuntoutukseen ja sitä kautta työkokeiluun.

Nämähän ovat molemmat ehdollisia; haen kyllä molempiin, mutta Kela päättää, hyväksyykö hakemukseni vai ei. En edes tiedä, kauanko hakemusten käsittely kestää, joka tapauksessa menee reilusti yli 2 kk, ennen kuin pääsisin siihen TEAK-kuntoutukseen, ja vielä ties kuinka kauan, ennen kuin työkokeilupaikka löytyisi. Lääkäri ei lainkaan ottanut huomioon sitä, että mitä teen sitten, jos hakemukset hylätään.

Mainitsin kyllä lääkärille toukokuun alussa voimaantulevasta pohjoismaisen työnhaun mallista, mutta hän ei ilmeisesti ollut siitä ikinä kuullutkaan. Sairauslomastakin kysyin, mutta siihen ei ollut kuulemma sopivaa diagnoosia; ehdottomasti kieltäydyn hakemasta mitään etuutta masennusdiagnoosilla.

Tuon perjantaisen puhelun jälkeen en kyllä pystynyt viikonloppuna keskittymään mihinkään. Yritän sopeutua ajatukseen, että en koskaan pääse eläkkeelle. En ainakaan työkyvyttömyyseläkkeelle, koska jo sen hakeminen edellyttäisi 300 päivän sairauspäivärahajaksoa. Eli seuraavat 13 ja ½ vuotta kituuttamista työmarkkinatuella, jos edes sen saisin.

Lytton Strachey: Kuningatar Viktoria

No jopas oli elämäkerta; täysin erilainen kuin yksikään aiemmin lukemani. Kirjoittaja, englantilainen Giles Lytton Strachey (1880 - 1932), tunnetaankin "eritoten uudenlaisen elämäkerran kehittäjänä, missä psykologinen tulkinta ja sympattinen suhtautuminen yhdistyvät huumoriin" (Wikipedia). Lisäksi kirja on kirjoitettu jo vuonna 1921, eli yli sata vuotta sitten, joten silläkin lienee vaikutusta (toistaiseksi vanhin lukemani elämäkerta on ollut Joan Haslipin vuonna 1965 kirjoittama kirja Itävallan keisarinna Elisabethista). Ilmeistä on myös, että Stracheyn kehittämä "uudenlainen elämäkerta" ei kovin kauan ollutkaan enää uudenlaista...

Kirjassa minua häiritsi jonkin verran se, että henkilöistä käytettiin vain arvonimiä (herttua, paroni jne...)

"Pian sen jälkeen kuningatar sai kestää ensimmäisen kerran kokemuksen, jonka läheisen henkilön kuolema tuottaa. Kentin herttuatar sairastui vakavasti alkuvuodesta 1861 ja kuoli maaliskuussa. Tuo tapaus vaikutti Viktoriaan järkyttävästi." 

Lukijan täytyy joko muistaa tai lukea vielä jonkin verran eteenpäin, että selviää Kentin herttuattaren olleen Viktorian äiti. Myöskään lapsia ei juurikaan mainita. Viktorialla ja hänen prinssipuolisollaan Albertilla oli kuitenkin 9 lasta; näistä taidettiin mainita vain neljä: lapsista ensimmäinen, äitinsä mukaan nimetty Victoria, kruununprinssi Edward (Bertie), prinssi Arthur ja nuorimmainen, prinsessa Beatrice. Viisi lasta, kaksi poikaa ja kolme tyttöä, jätetään mainitsematta.

Yle esitti pari vuotta sitten kolmiosaisen dokumenttisarjan Kuningatar Viktorian lapset (Queen Victoria And Her Nine Children, 2018). Kun Viktorian puoliso Albert kuoli vuonna 1861, vanhin lapsista oli 21-vuotias ja nuorin vasta 4. Tämän jälkeen kuningatar joutui kasvattamaan lapsensa yksin (ja tietysti lukuisten lastenhoitajien ja kotiopettajien kanssa). Äärimmäinen suru puolison kuoleman vuoksi teki kuitenkin Viktorian kyvyttömäksi toimimaan äitinä ja epävarmuuttaan hän heittäytyi hallitsevaksi. Viktorian halu rajoittaa lasten elämää muodostui pakkomielteeksi. 

Hän ei esimerkiksi olisi halunnut antaa nuorimpien tyttäriensä mennä naimisiin (kaikki kuitenkin lopulta menivät). Hänen vanhin vanhin lapsensa, prinsessa Victoria meni 1858 naimisiin Saksan keisarin pojan kanssa, eli appiukon kuoleman jälkeen hänestä tulisi Saksan keisarinna. Tuohon aikaan oli oletus, että keisarikunta on suurempi ja mahtavampi kuin kuningaskunta, joten keisari ja keisarinna ovat myös mahtavampia kuin kuningas ja kuningatar. Ainakin osittain tämän vuoksi kuningatar Viktoria halusi tulla julistetuksi Britannian siirtomaan Intian keisarinnaksi, koska oli kateellinen omalle tyttärelleen. Prinsessa Victoria tosin ehti olla keisarinna vain noin kolme kuukautta; hänen miehensä Fredrik III oli vakavasti sairas jo noustessaan Saksan keisarin valtaistuimelle maaliskuussa 1888 ja kuoli jo 99 päivän kuluttua.

Näistä(kään) Strachey ei mainitse kirjassaan mitään. Jonkin verran on otteita Viktorian päiväkirjoista; otteista selviää mm. se, miten hän lähes teinitytön tapaan ihaili miestään Albertia ja antoi tämän huolehtia aina vain useammasta asiasta, ja miten järkyttynyt hän oli Albertin kuolemasta. Miehensä kuoleman jälkeen Viktoria pukeutui loppuelämänsä (40 vuotta!) mustaan surupukuun ja vetäytyi lähes täysin julkisuudesta.

No, tämä kirja oli minulle eräänlainen "satunnaisotanta", kävin palauttamassa edellisen kirjan, kiersin nopeasti Riihimäen kirjaston väistötilan ja tämä osui silmääni palautetuissa tietokirjoissa, joten lainasin tämän. Ei kovin hyvä ja välillä melko sekava, ensimmäisessä osassa myös suhteettoman paljon prinssi Albertista.

Kirja on luettavissa ilmaiseksi englannin kielellä Project Gutenbergissä (gutenberg.org).

Työttömyyskatsaus 1/2022

Työllisyydenhoidon kuntakokeilun tammikuun uutiskirjeessä (joka saapui sähköpostiin jo joulukuun lopussa) oli maininta siitä, että hämenlinnalaiset työttömät voivat käydä noutamassa ilmaiseen uintivuoroon oikeuttavan kortin. Ilmainen uintivuoro on Hämeenlinnan uimahallissa perjantaisin klo 14 - 16. En olisi korttia hakenut enkä mennyt Hämeenlinnaan uimaan, mutta noin muuten on mielestäni epätasa-arvoista, ettei näitä ilmaiskortteja saa muiden kuntakokeilukuntien (Janakkala ja Hattula) työttömät.

Olin kuvitellut, että kuntakokeiluissa kohdeltaisiin kaikkia samalla tavalla. Janakkala ja Hattula ovat kuitenkin melko pieniä kuntia (Janakkalassa n. 16 000 asukasta, Hattulassa alle 10 000), joten tuskin niissä työttömiäkään on mitenkään mahdottomia määriä, ja erityisesti sellaisia työttömiä, jotka a) kävisivät hakemassa sen kortin Hämeenlinnasta ja b) pystyisivät ylipäätään käymään siellä uimassa. Oma auto olisi lähes välttämätön, koska julkisen liikenteen yhteydet ovat lähes olemattomat.

27.1. Yle Ykkösen uudessa ohjelmassa Virtasen taloushistoria vieraana oli taloustutkija ja tietokirjailija Osmo Soininvaara, jonka kanssa toimittaja Juha Virtanen keskusteli perustulosta ja kannustinloukuista. Ohjelma on kuunneltavissa Yle Areenassa https://areena.yle.fi/audio/1-60966934 ja siitä voi olla mitä mieltä tahansa; minä en ole samaa mieltä Soininvaaran kanssa, ja erityisesti raivostuttaa hänen yleistyksensä toimeentulotuesta: "kaikki peruspäivärahalle tai työmarkkinatuelle pudonneet saa aina automaattisesti myös toimeentulotukea, ellei heillä ole tienaavaa puolisoa tai sitä suurta kartanoa, jonka he omistaisivat" (kohta 47:15).

Tähän olen viime kuukausien aikana törmännyt monessa paikassa. Kaikki työttömät eivät todellakaan saa toimeentulotukea, ja syitä on muitakin kuin nuo Soininvaaran mainitsemat. Mutta tämä yleistys harmittaa senkin vuoksi, että satunnainen kuulija tai lukija, jolla ei ole mitään kokemusta työttömyydestä, todella uskoo näin olevan. Ja hänen vihansa ja kateutensa työttömiä kohtaan vain kasvaa: kun ne saavat KAIKEN ilman, että tekevät mitään! Ja kaikella tarkoitan esim. lääkekuluja, lääkärikäyntejä, silmälaseja, terapian omavastuita...sähkölaskuista ja muista laskuista puhumattakaan.

Työttömyyskatsauksessa 5/2021 kerroin STM:n alaisen Sosiaaliturvakomitean julkaisemista sosiaaliturvan ongelmaraporttien luonnoksista. Nyt 17.1.2022 nämä raportit on julkaistu valmiina versioina. Tästä linkistä pääsee julkaisun etusivulle ja tästä siihen mielestäni mielenkiintoisimpaan, eli ongelmaraporttiin palvelujen ja etuuksien yhteensovittamisesta.

"Ongelmallisia tilanteita ovat ne, joissa henkilöt saavat rahaetuutta pitkään ilman tarvitsemaansa tukea ja ohjausta palveluihin. Tietyn etuuden saaminen voi ohjata henkilön epätarkoituksenmukaisiin palveluihin tai kannustin palveluun osallistumiseen voi puuttua. Yksilön motivaatio osallistua palveluihin ei aina ole yhteiskunnan asettamien odotusten mukainen."

Muutamia otteita tuosta raportista:

"Juuri nyt ihmisille on tarjolla monenlaista tukea, mutta tämän tuen löytäminen ja hyödyntäminen tai palvelujen yhteensovittaminen ovat kansalaisten kannalta haasteellisia. Kuten yllä kuvataan, työkyvyn ja työllistymisen tuen koordinaatiossa kokonaisuuden hallinta on sattumanvaraista. Tarvitaan lisää tietoa sekä asiakkaille että työntekijöille aivan perustasoisista asioista erilaisten palvelu- ja toimeentulovaihtoehtojen yhteensovittamisesta. TE-palvelujen ja kuntoutuspalvelujen näkyvyyttä sosiaali- ja terveydenhuollon suuntaan pitäisi lisätä. Työpaikkatasoisesti tarvitaan tietoa vaikkapa siitä, mitä toimeentulon vaihtoehtoja käytännössä on kuntoutumisen ajalle. Tällä hetkellä ihmiset jäävät järjestelmien väliin, mikä on heille hämmentävää ja epämotivoivaa. Tarvitaan yhteen pelaavia palveluja ihmisten ja työelämän välille. Tämän kokemuksen tuottamiseen tarvitaan toiminnan ja ohjauksen sekä myös asenteiden muutosta." (Sivu 32)

Raportissa esitellään kolme erilaista tulevaisuusskenaariota: Uusi duunari, Työelämän monitaitaja ja Elinikäinen osallistuja. Elinikäinen osallistuja -skenaario esitellään tarkemmin, koska sitä kannatettiin asiantuntijoiden toimesta eniten:

"Elinikäinen osallistuja elää yhteiskunnassa, joka vaalii ihmisten työ- ja toimintakykyä. Työkyvyn ja työllistymisen tuen palveluiden tavoitteena on auttaa ihmistä löytämään itselleen sopivaa aktiviteettia, oli se sitten palkkatyötä, vapaaehtoistyötä, lähimmäisen auttamista, opiskelua tai niiden eri yhdistelmiä...  Tekoäly tunnistaa ihmiset, jotka todennäköisesti tarvitsevat erityistä tukea ja pitkäaikaista henkilökohtaista rinnalla kulkemista. Erityistä tukea tarvitseville ihmisille nimetään oma pitkäaikainen tukihenkilö, joka toimii ihmisen matalan kynnyksen asiamiehenä. 

Ihminen saa käyttöönsä etuuslaskelmaskenaariot. Näin hän pystyy arvioimaan eri osallistumispolkujen vaikutusta toimeentuloonsa... Palveluintegraatio on taustalla hyvin syvää ja perustuu tiiviiseen tiedonkulkuun ja uudenlaiseen yhteistyöhön eri toimijoiden välillä. Eri toimijoiden tietojärjestelmät keskustelevat keskenään ja tärkein tieto ihmisen kokonaistilanteen ymmärtämiseksi on jaettua." (Sivut 34-35)

Raportissa huomioidaan myös heikossa työmarkkina-asemassa (?) olevien näkökulma:

"Heikossa työmarkkina-asemassa olevien näkökulmasta palveluihin osallistuminen ei ole kannustavaa usein siitä syystä, että tarjotut palvelut eivät vastaa henkilön tarpeita. Palveluja tuotetaan standardimaisesti eikä niiden toteuttamisessa voida tai haluta huomioida yksilöllisiä tarpeita. Toisaalta myös ammattilaisen osaamattomuus arvioida henkilön senhetkinen toiminta- ja työkyky tai huomioida hänen tavoitteensa voi johtaa tilanteeseen, jossa ihminen ohjataan tai velvoitetaan osallistumaan hänelle sopimattomaan palveluun. 

Julkisilla toimijoilla ei myöskään ole velvoitetta järjestää etuudensaajille heidän tarpeidensa mukaisia palveluja, vaan yksilöille tarjotaan usein palveluja, joita alueella sattuu olemaan helposti saatavilla.

Jos esimerkiksi työmarkkinatuen saaja velvoitetaan osallistumaan kuntouttavaan työtoimintaan, josta hän ei alun alkaenkaan näe olevan itselleen hyötyä tilanteen eteenpäin saamiseksi, ei toimenpiteellä ole kovinkaan hyviä mahdollisuuksia vaikuttaa henkilön hyvinvoinnin tai toimintakyvyn paranemiseen. Tai jos henkilön terveysongelmia ei huomioida työvoimapalveluissa, ei henkilö välttämättä motivoidu tai edes pysty osallistumaan ehdotettuihin koulutus- tai työllisyystoimenpiteisiin. Pahimpia kokemuksia ovat, kun ihminen kokee tulleensa palvelussa ohitetuksi, kohdelluksi välinpitämättömästi tai hänen mielipidettään ei kuunnella tai kertomaansa ei uskota." (Sivu 40)

Pahimpia kokemuksia todellakin on se, ettei ihmisen kertomaa uskota.

"Yksilön näkökulmasta erilaiset siirtymät esimerkiksi etuudelta toiselle, palvelusta ja toimenpiteestä toiseen tai työmarkkina-asemasta toiseen muodostavat riskin. Siirtyminen etuudelta toiselle voi vaatia yksilöltä monia selvityksiä ja pitkiksi ajoiksi etuuksien väliin jäämistä ja uuteen palveluun siirtyminen voi johtaakin poiskäännyttämiseen ja hyvinvoinnin sijaan pahoinvoinnin lisääntymiseen. Yksilön näkökulmasta etuuksien ja palvelujen hakemiseen ja saamiseen liittyvien päätösprosessien läpinäkymättömyys ja ennustamattomuus heikentävät kokemusta tilanteen hallinnasta. Epäselvät ja katkokselliset etuus- ja palveluprosessit lisäävät epävarmuutta ja vähentävät mahdollisuutta oman elämän suunnitteluun.

Etuus- ja palvelupolkujen ongelmana on heikossa työmarkkina-asemassa olevien näkökulmasta myös se, että vastuu etuuksien myöntämisestä ja palvelujen tarjoamisesta on hajautunut eri tahoille, ja usein mikään taho ei ota selkeää vastuuta asiakkaan tilanteen eteenpäin viemisestä. Ongelmia tulee erityisesti silloin, kun työ- ja toimintakyky vaatii selvittelyä ja kuntoutuksellekin olisi tarvetta.

Pahimmillaan työkyvyn arviointijakso ja kuntoutusjakso seuraa toistaan, kun ammattilaiset ohjaavat ihmisiä yksittäisiin toimenpiteisiin, mutta kukaan ei ota vastuuta tavoitteiden asettamisesta yhdessä osatyökykyisen ihmisen kanssa eikä huolehdi kokonaisuuden suunnittelusta. Vastuutahon puuttuminen näkyy niin, että kellään ei ole näkemystä ihmisen kokonaistilanteesta tai mihin palveluilla ja toimenpiteillä pitäisi pyrkiä." (Sivut 41-42)

Olen törmännyt itsekin tähän, että kukaan ei ota vastuuta tavoitteiden asettamisesta yhdessä osatyökykyisen ihmisen kanssa eikä huolehdi kokonaisuuden suunnittelusta. 20.1.2022 oli väsymystyöryhmän loppupalaveri ja niin kuin olin jo aikaa sitten tiennyt, tulos oli +-0. Työryhmä selvitti vain, onko minulla krooninen väsymysoireyhtymä. Itsekin olen sitä mieltä, että vaikka oireeni osittain sopivat ME/CFS-diagnoosiin, ne eivät riitä siihen kuitenkaan (vaikka mielestäni sitä voikin olla eriasteista). No, puolitoista vuotta hukkaan; ei tehty työkykyarviota eikä avustettu etuusasioissa (tämä oli viimeinen kohta työryhmän tavoitteissa, joista kerroin Työttömyyskatsauksessa 6/2021).

Nyt sitten vaan hoidon jatko, lääkkeiden uusinta ja kuntoutuksen seuranta(?) omassa terveyskeskuksessa (Potilaskertomus 21.1.2022). Ihmettelin tuota mainintaa kuntoutuksesta ja soitin 24.1. TAYSiin kysyäkseni, että pitääkö minun nyt sitten varata aika tk:sta saadakseni B-lausunnon kuntoutushakemusta varten, mutta puhelimessa luvattiin, että se tulee TAYSista myöhemmin. Ei tietoa milloin. Ja joku väsymystyöryhmään osallistunut lääkäri soittaa 25.2.2022, eli yli kuukausi loppupalaverin jälkeen!

Kirpparipöytä ja -löytöjä 1/2022

No otin sitten taas kirpparipöydän. Ja sainkin sen nopeammin kuin olin ajatellut: vain kaksi viikkoa aikaa hinnoitteluun!

Riihimäen Femmatori sitten edellisen kerran siirtänyt kassajärjestelmän Kirppisvaraus-nimisestä ohjelmasta Kirppari-Kalleen, joka on tuttu jo Willan kirppiksen ajoilta. Pieni ongelma on, etteivät vanhat hintalaput enää käy. En kysynyt, mutta koska arvelen näin olevan, laitan kaikkiin uudet hintalaput, niihinkin tavaroihin ja vaatteisiin, jotka ovat aiemmin olleet minulla myytävänä. Ja nyt Femmatori ottaa myynnistä myös 2 %:n provision, joka hieman harmittaa, mutta sen vuoksi en ala tavaroita muuallekaan rahtaamaan. Menisi se pieni voitto matkakuluihin.

Kirpparilöytöjä marraskuu 2021 - tammikuu 2022

• Korsettilaukku
• Hopeanvärinen reppu
• Harmaat toppahanskat
• 2  Torstain fleecevaatetta
• 
  Puna-valkoruutuinen takki
• Pinkki lyhythihainen kylpytakki
• Hopea-valkoinen pingviini
• Harmaa Qualcomm-muki
• 2 pientä kulhoa
  
• Anapurna-toppatakki(*

*) Takki maksoi kympin ja on siistin ja laadukkaan näköinen, mutta ainakin Googlesta on mahdoton löytää alkuperäistä hintaa ja myyntipaikkaa. Tori.fi:ssä joku myy samanlaista 25 €:lla. Hakutuloksissa mainittu valmistajan myös Geographical Norway, jota ei kovin monessa paikassa Suomessa taideta myydä.

Työttömyyskatsaus 12/2021

11.12.2021 hyväksyttiiin Eduskunnassa laki pohjoismaisen työnhaun mallista (HE 167/2021 vp); lähes kaikessa hiljaisuudessa niin kuin laki aktiivimallista aikoinaan. Lakiesityksestä kirjoitin jo edellisessä työttömyyskatsauksessani, joten ei siitä tällä kertaa enempää.

Joulukuun alussa Työttömien Keskusjärjestö ry:n toiminnanjohtaja Jukka Haapakoski kirjoitti blogissaan:

"Yksi ajatus on leikata sosiaaliturvaa ja julkisia menoja mukaan lukien palkkatukea, jotta työn tarjonta lisääntyisi avoimilla työmarkkinoilla. Ajatus on kansantalouden peruslogiikalla ymmärrettävä, mutta pitkäaikaistyöttömyyden kohdalla hakoteillä.

Etenkin pitkäaikaistyöttömät ovat usein taloudellisesti jo erittäin ahtaalla ja moni varsinaisessa köyhyysloukussa. Intoa töihin olisi, jos olisi itselle sopivaa työtä tarjolla.

Pitkäaikaistyöttömät jäävät yhä enemmän syrjään, koska he eivät varsinaisesti hyödy lisääntyneestä haastattelumäärästä pohjoismaisen mallin logiikan mukaisesti. Pitkäaikaistyöttömien palveluohjaus jää nykyiselle erittäin alhaalle tasolle (n. 7–15 % aktivointiaste).

Hallitus tekisi viisaasti, kun skaalaisi joko pohjoismaisen mallin palveluvelvoitetta alaspäin tai lisäisi tuntuvasti virkailijoiden määrää." (Työttömien Keskusjärjestön blogi 1.12.2021)

Yksikään työtön, oli sitten lyhyt- tai pitkäaikaistyötön, ei työllisty käymällä TE-toimiston haastatteluissa. Ja edelleenkin ainakin minulle on epäselvää, kenestä puhutaan, kun sanotaan, että "ensimmäinen haastattelu tulee järjestää viiden päivän sisällä työnhaun alkamisesta"? Puhutaanko siis vain niistä, jotka jäävät työttömiksi uuden lain voimaan tultua? Koska on täysin mahdotonta järjestää haastattalu kaikille niille työttömille, jotka ovat tuolloin (2.5.2022) työttömiä, ja joiden työnhaun alkamisesta saattaa olla todella paljon enemmän aikaa kuin viisi päivää.

Työvoiman ulkopuolella elää unohdettu kansanosa, johon hallituksen toimet eivät yllä

"Sanna Marinin (sd) hallitus on tehnyt paljon positiivisia toimia työttömien aktivoimiseksi, kuten lakiesityksen pohjoismaisesta työvoimapalvelumallista. Silti voidaan sanoa, että työvoiman ulkopuolella elää iso unohdettu kansanosa, johon hallituksen toimetkaan eivät yllä.

Tosin poikkeuksena on mainittava osatyökykyisten työllistämistä luotu Työkanava-yhtiö, jonka avulla yritetään ensi vuodesta alkaen työllistää noin 30 000 työvoiman ulkopuolella olevaa osatyökykyistä.

Ongelmana kuitenkin on, ettei kukaan tavoita näitä ihmisiä. Rinne tiivisti tilanteen kaksi vuotta sitten toteamalla, että ”emme edes tiedä, missä he ovat”." (Iltalehti 3.12.2021)

Tämänkään pääkirjoituksen kirjoittajalla Kreeta Karvalalla ei ole mitään käsitystä työttömyydestä tai työttömistä; hän sekoittaa ne täysin työvoiman ulkopuolella olevat, joista Antti Rinne on sanonut ”emme edes tiedä, missä he ovat”, ja ne, joille Työkanava saattaisi olla mahdollisuus työllistyä. Nämä viimeksimainitut lähes varmasti ovat jonkun tahon kirjoissa ja kansissa, eli tiedetään, missä he ovat. Heitä vain ei ole yksikään työnantaja suostunut työllistämään.

Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkinen on kirjoittanut Työttömien Keskusjärjestön #työttömät -verkkolehteen 7.12.2021 artikkelin otsikolla Vaikuttamista työttömien hyväksi tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan. 

"Työttömyyden on kuviteltu ratkeavan sillä, että työttömyysturvaa leikataan ja työttömien asemaa heikennetään. Tiedämme kaikki, että se lääke ei ole toiminut, ja nyt tarvitaankin uusia reseptejä. Työllisyyspolitiikan suunnanmuutos on mahdollinen ja se on välttämätön.

Yksi esimerkki uudesta työllisyyspolitiikasta on osatyökykyisiä työllistävän valtionyhtiön perustaminen. Ajatuksena on edistää etenkin vammaisten oikeutta palkkatyöhön, joka esimerkiksi Ruotsissa on pitkään toteutunut meitä paremmin.

Tulevaisuudessa tätä ajattelua tulisi soveltaa myös laajemmin, ja pyrkiä takaamaan jokaiselle ihmiselle oikeus työhön, silloin kun työttömyys uhkaa pitkittyä."

Hän on oikeassa siinä, että työttömyys ei ratkea työttömyysturvaa leikkaamalla ja työttömien asemaa heikentämällä, mutta Iltalehden pääkirjoituksen kirjoittajan Kreeta Karvalan tavoin väärässä Työkanava Oy:n suhteen: tai no, myöntäähän hän kyllä, että mainitun yrityksen on tarkoitus "parantaa vammaisten oikeutta palkkatyöhön", ei kaikkien osatyökykyisten, niin kuin välillä annetaan ymmärtää.

Edelleen todella paljon ihmettelen, miksei melkein yksikään polittikko tai toimittaja ole kunnolla perehtynyt tähän Työkanavaan, jonka ei aluksi ole edes tarkoitus työllistää kuin 400 ja myöhemminkin vain 700 pääosin vammaista työtöntä. Mistä Hullun hatuntekijän hatusta on vedetty luku 30 000?

Ja vielä lopuksi omasta tilanteestani: jouduin viime talvena ja keväänä käymään pari kertaa psykiatrilla ja muutaman kerran keskustelemassa psykiatrisen hoitajan kanssa, nämä käynnit koin äärimmäisen turhauttaviksi, mutta oletin väsymystyöryhmän edellyttäneen niitä, ja myös niitä psykologisia testejä (kolmannet viiden vuoden sisällä), joihin lopulta pääsin joulukuun alussa. Mutta sitten luinkin OmaKannasta, että väsymystyöryhmä ei edellytä niitä, sille riittää 3 vuotta sitten Kanta-Hämeen keskussairaalassa tehdyt! Eikä myöskään niitä psykiatri- ja hoitajakäyntejä! Jotenkin todella raivostuttavaa; en ymmärrä, miksi minulle väkisin ajetaan masennusdiagnoosia, vaikka olen selvästi joka kerta sanonut, etten suostu syömään minkäänlaisia masennuslääkkeitä eikä Kela tämän vuoksi myönnä sairauslomaakaan kuin pari kolme kuukautta eikä missään tapauksessa työkyvyttömyyseläkettä.

Kai Myrberg: Pohjois-Koreassa vain porsaat ovat onnellisia

Joulukuun alussa kävin palauttamassa kirjastoon muutaman kirjan, ja juuri sinä päivänä siellä oli glögi- ja piparitarjoilu. Siinä kuumaa glögiä juodessani huomasin hyllyssä tämän kirjan, ja päätin lainata sen saman tien, osittain takakansitekstin perusteella sekä senkin vuoksi, että olen useammankin omituista Pohjois-Koreaa käsittelevän kirjan lukenut.

"Kai Myrbergin teos on ainutlaatuinen yhdistelmä matkakertomusta ja absurdin valtion vaiheiden kuvausta. Kirja ei kerro vain matkalaisen eriskummallisista kokemuksista, vaan antaa myös tiiviin annoksen tietoa maan historiasta ja kehityksestä, sekä siitä, miten tämä outo valtio toimii."

Samoja asioitahan tässä kirjassa oli kuin muissakin Pohjois-Koreaa käsittelevissä kirjoissa ja TV-dokumenteissa. Lievänä yllätyksenä minulle tuli se, että 1940- ja 50-luvuilla Pohjois-Korean bruttokansantuote oli kaksinkertainen etelään verrattuna, ja 1970-luvun alkuun ainakin jonkin verran edellä etelää.

"Yli 80 prosenttia metalleista ja kemikaaleista sekä liki 90 prosenttia sähköstä tuotettiin tulevassa Kim Il Sungin valtakunnassa. Kun Koreat erkanivat toisistaan, pohjoinen katkaisi etelälle kaikki sähköntoimitukset. Vaikka Etelä-Korea lupasi, ettei se koskaan tekisi samaa, pohjoinen kieltäytyi edes harkitsemasta toimitusten jatkamista. Etelälle energiapula oli hyvin vaikea ongelma. Meni pitkä aika, ennen kuin oma sähköntuotanto saatiin siellä kunnolla toimivaksi. Jos siihen aikaan olisi ollut satelliittikuvia, pimeä puoli Koreasta olisi ollut etelä, ei pohjoinen."

1970-luvulla velkaantuva valtio alkoi keskittämään voimansa vain raskaaseen teollisuuteen ja armeijaan, ja unohti kehittää maataloutta. Yksityinen sektori oli tuntematon käsite, eikä siitä siis ollut apua. Sen sijaan Etelä-Korean bruttokansantuote viisinkertaistui vuosien 1960 ja 1988 välillä.

Kirjan läpi kulkee kaksi teemaa, toinen juurikin tämä Pohjois-Korean historia ja talous, toinen turisteille luotu lumetodellisuus:

"Pohjois-Koreassa pätee hyvin vanha sanonta, ettei mikään ole sitä, miltä se päällepäin näyttää. Alkuun maassa vieraillessa oli vaikea ymmärtää, kuinka paljon kimilsungilainen järjestelmä oikeasti panosti antaakseen tietyn kuvan yhteiskunnastaan, erityisesti länsituristeille. Ajatuksenani oli ensin, ettei kai meidän takiamme ollut tuota tehty, varmaan sattumalta nuokin ihmiset olivat tuossa. Muutamassa päivässä oppi kuitenkin tajuamaan, että lähes kaikki näkemämme oli lavastettua. Itse asiassa kyse oli matkailijan käärimisestä pohjoiskorealaisen lumemaailman lämpimään huopaan."

Tämä turisteille näytelty "todellisuus" on ainakin minulle ollut selvää jo kauan, ja tshekkiläisen Vitaly Manskin dokumentti Saman auringon alla vuodelta 2015 todisti asiasta lisää. Pohjois-Koreaan on turistina mahdoton matkustaa yksin, ja ryhmiä on ennen koronaakin päästetty maahan vain muutama kerrallaan, joten turisteja on ollut helppo vahtia. Ryhmillä on mukana aina muutama opas, jotka oikeasti ovat valtion palkkaamia vakoojia, joiden tarkoitus on estää kaikki kanssakäyminen tavallisten pohjoiskorealaisten kanssa. Matkojen ohjelma on tarkkaa määrätty, ja vapaa liikkuminen vaikkapa iltaisin on mahdotonta.

Joidenkin tahojen mielestä matkustaminen Pohjois-Koreaan ei olisi kovin eettistä maan ihmisoikeusloukkauksien vuoksi. Eettistä tai ei, selvää on, että kaikki turistien maassa käyttämät rahat päätyvät diktatuurille. Kuinka halukas diktatuuri olisi muuttamaan järjestelmää, kun nyt se on turisteille syy tulla kummastelemaan maata?

Järjestelmän muutoksen täytyy tulla sisältäpäin, mutta se tuntuu mahdottomalta vielä vuosikymmeniin, niin tehokkaasti kansa on pienestä asti aivopesty ajattelemaan, että länsimaissa ihmiset ovat kateellisia Pohjois-Korealle ja haluavat vain tulla tuhoamaan sen.

Myrberg miettii kirjassaan, olisiko Pohjois- ja Etelä-Korean yhdistyminen mahdollista Itä- ja Länsi-Saksan tapaan. Ei kuitenkaan pidä sitä todennäköisenä; itäsaksalaiset eivät olleet läheskään niin eristettyjä länsimaailmasta kuin pohjoiskorealaiset.

Voin suositella tätä kirjaa, jos on vähänkään kiinnostunut Pohjois-Koreasta. Kirjassa on kyllä jonkin verran turhaa toistoa, jonka hyvä kustannustoimittaja olisi voinut editoida pois ennen julkaisua.